Suomalaissa paikallisyhteisöissä on vahva usko ja taito yhdessä tekemisen voimaan

Referoitu professori Hannu Katajamäen pitämästä juhlapuheesta gaalaillassa.

Suomessa liihotta suuruuden logiikan aave; Palvelut on keskitettävä suuryksiköihin, kilpailutuksen on karsittava pienet ja tehottomat yritykset. Pienet paikkakunnat eivät voi menestyä.

Suuruuden logiikan sanelemien ratkaisujen vaikutuksesta keskusteltaessa ohitetaan maan eri osissa asuvat kansalaiset. Puhuminen paikallisuudesta ja hajautetuista ratkaisusta leimataan jälkijättöisyydeksi ja kehityksen vastaiseksi.

Alueteoria ja niin sanottujen asiantuntijoiden suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen aluerakenteesta käymä keskustelu perustuu aika lailla muualta suoraan kopioitujen kehittämisideoiden varaan. Siinä oletetaan, että maamme on samanlainen tiheän keskusverkon ja suuren asukasmäärän maa kuin Keski-Euroopan ydin- tai Pohjois-Amerikan metropolialueet, joista tällainen kansainvälinen alan kirjallisuus ammentaa. Tämä ajattelu ei sovi Suomen pienipiirteiseen maantieteeseen, koska Suomea on viisasta, ja kansalaisten näkökulmasta oikeudenmukaista kehittää pienten paikallisyhteisöjen maana, ja unohtaa maantieteelliseen todellisuuteen huonosti sopiva ajatus metropoleista, huippuyksiköistä ja suuruuden logiikasta.

Metropolivaltiokehityksen haastaa edellytyksiä luova valtio, se rakentuu paikkaperustaisesti ja hajautuneesti. Lähtökohtana on, että kansalaisten hyvä elämä ja onni edellyttävät arjen sujuvuuden ensisijaisuuden tunnustamista ja takaamista. Kansalaislähtöinen palvelujen organisointi on mahdollista toteuttaa koko maassa kaikissa paikallisyhteisöissä, jos tähän on vain tahtoa ja osaamista.

Paikallislähtöistä yhteiskuntaa luonnehtii kansalaisten, kansalaisjärjestöjen, yritysten, ja julkisen sektorin monipuolistuva yhteistyö, jota kutsun uudeksi paikallisuudeksi.

Uuden paikallisuuden edistäminen on edellytyksiä luovan valtion perusperiaate, ytimenä on paikallisyhteisöjen oikeus kehittyä omista lähtökohdistaan, ja tätä tuetaan paikkaperustaisella politiikalla. Yhteiskunta on palautettava paikallislähtöiseksi, myös käytännön toiminnassa ja päätöksenteossa. Kyse ei ole paluusta menneisyyteen vaan globalisaation nykyvaiheen edellyttämästä toimintatavasta. Ilman paikallisuuden, ja siitä nousevan politiikan vahvistumista, yritysmaailman johtamisopeista ammentava, suuryksiköitä suosiva yhteiskuntapolitiikka moukaroi yhä armottomammin kansalaisten arjen ympäristöjä, hyvinvointimme perustoja.

Maaseutupääomaa

Maaseutu pystyy vastaaman monenlaiseen yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen kysyntään. Maaseutu voi vasta myös uudenlaiseen asumiskysyntään, jossa yhdistyvät väljyys, yhteisöllisyys ja modernin asumisen mukavuudet. Maaseudulla tuotetaan lähiruokaa, ja se voi erikoistua hajautettuun energiantuotantoon. Maaseudulle voi syttyä valovoimainen biotalous, ilmastonmuutoksen suitsimisessa maaseutu on osa ratkaisua – toivon tuoja. Muun muassa tätä on maaseutupääoma. Sen oivaltaminen edistää suomalaisen yhteiskunnan menestystä ja lisää yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta.

Maaseutupääoma on kovasti hukassa monissa päätöksenteon asetelmissa.

Maaseudun yhteisöllisyyden perinteellä on käyttöä, kun pohditaan kuntien lähidemokratiakäytäntöjä. Tähänastiset kokemukset ovat kuitenkin osoittaneet, että näennäisen toimivallan alue-elimiä ja muita kansalaislähtöisiä elimiä ei kannata perustaa ikään kuin suoran kansalaisdemokratian toteuttajiksi. Täytyy olla todellista toimivaltaa, todellista vaikuttamisen mahdollisuutta.

Monesti näennäiset elimen halutaan lakkauttaa, kun todettaan, että eihän tästä mitään tule, ja viedään pois se vähäinenkin kansalaislähtöinen demokratia, tilanteessa, jossa sitä pitäisi antaa lisää.

Kun kunnissa ryhdytään kehittämään suoraa demokratiaa – kunnan osiin perustuvaa tai yleistä kansalaisten vaikuttamista kunnan asioihin – pohdinnoilla tulee olla yhteys päätösten valmisteluun, kansalaisilla tulee olla todellinen vaikuttamisen mahdollisuus.

Kätevä uuden demokratian muoto on myös osallistuva budjetointi. Talousarvioon varataan tietty summa, se laitetaan hakuun ja valitaan parhaat kehittämisehdotukset, joita esimerkiksi kylätoimikunnilta tai kaupunginosayhdistyksiltä tulee. Tämä sitouttaa kansalaisia ja antaa heille mahdollisuuden työskennellä yhdessä, koska osallistuvaan budjetointiin voidaan lisätä myös kökkä- ja talkootyö. Tästä on saavutettu eripuolilla Suomea jo aika rohkaisevia esimerkkejä.

Aluevaikutusten arviointi

Ennen hallinnon muutoksia on tehtävä taitava aluevaikutusten arviointi.

Aluevaikutusten arvioinnit ovat tärkeitä kansalaisten arjen näkökulmasta. Erityisen tähdellisiä kansalaisten katsannossa ovat tietysti tulevat, ja nykyisetkin, sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestelyt. Lopputuloksena ei saa olla kansalaisten arjesta liian etäällä olevat suuryksiköt, joiden kanssa asiointi edellyttää loppumatonta nettinäpräämistä.

Edellytyksiä luovan valtion periaate on läheisyyden ekonomia, läheisyys viittaa tässä yhteydessä maantieteen ohella kansalaislähtöisyyteen ja asioinnin helppouteen. Kansalaisten peruspalvelujen organisoinnissa suuri kysymys on se, voidaanko enää samanlaisilla hallinnollisilla malleilla Hangosta Utsjoelle toteuttaa kansalaisten yhdenvertainen ja oikeudenmukainen kohtelu vai tarvitaanko eriteltyjä käytäntöjä erilaisten maantieteellisten ympäristöjen mukaan, ja onko tällaiseen myös perustuslain taivuttava? Nämä ovat asioita, joita soteuudistuksessa pitää pohtia.

Toivo elää

Keskittämisen ja suuruuden ihannoinnin määrätynlaisesta vimmaisuudesta huolimatta toivo elää. Suomalaissa paikallisyhteisöissä on edelleen vahva usko ja taito yhdessä tekemisen voimaan. Tässäkin huoneessa olevat ovat tämän toivon eläviä todistajia ja todisteita.

Suomen maaseutujen menestys ja monipuolisen hyvinvoinnin edistämien ei voi perustua suuruuden logiikkaan, huippuyksikköajatteluun ja menestyksen tavoitteluun muutaman suuralueen kautta. Menestyksen ennaltamääräytymisoppi syrjii hyvin suurta osaa kansasta. Kaikenlainen syrjiminen on kiellettyä, myöskin asuinpaikan perusteella tapahtuva syrjiminen.

Suomessa on muutamien ennakolta määriteltyjen innovaatiokeskittymien sijaan kiinnitettävä huomiota omia kehityspolkuja tavoitteleviin paikallisyhteisöihin. Tämä edellyttää maan kaikissa osissa yhteiskunnan takaamaa fyysisen liikenteen ja tietoliikenteen infrastruktuuria, peruspalvelujen tarjoamista lähietäisyydeltä – lähikouluja, kattavia kirjastopalveluja sekä hajautettua korkeakouluverkostoa.

Jotkut sosiaali- ja terveyshallinnonhallinnon korkeimmat papit ja papittaret Suomessa ovat jo esittäneet lähipalvelukäsitteen hylkäämistä. Näin ei voi ajatella, koska silloin nostetaan lopullisesti kädet pystyyn tältä suuruuden logiikan edellyttämältä keskittämiseltä. Poliitikkojen, iltapäivälehtien kolumnistien ja ajankohtaisohjelmien juontajien, twiittaajien ja kaikkein vähiten aluetutkijoiden asia ei ole tehdä jakoa menestyviin ja menestymättömiin alueisiin.

Oikeudenmukaisuus ja sivistysvaltion ihanne edellyttävät kaikkien kansalaisten hyvän elämän turvaamista asuinpaikasta riippumatta. Tämä on yksi suomaisen yhteiskunnan fundamentti, joka ei pitäisi olla mikään poliittinen kiistakappale, vaan oikeudenmukaisen sivistysvaltion perusperiaate. Edellytysten turvaamisen kautta syntyy keskusten lisäksi myös maaseudulle erittäin kiinnostavia asetelmia. Suuruuden logiikkaan perustuva näkökulma kykenee siivilöimään vain murto-osan tulevien menestystarinoidemme aihioista. Monimuotoisesta paikallisuudesta sen sijaan nousee Suomen menestystä edistävä toivon maantiede.

Professori Hannu Katajamäki puhui paikallisuuden palauttamisen puolesta.